Mun kulkuni ei ollut
vallan valtateitä pitkin,
itkin, itkin,
kärryteitä pitkin,
kunnes tajusin,
kelpaa vähäisinkin
kärryteiden pellon ääreen,
alle autereen.
En osaa vaihtaiskaan pois,
vallan valtateiden suureen uomaan,
vaan Herran suomaan,
kärryteiden rauhaan kuuluun ma,
- vapaana

Sydänruusun tarina

   piilossa, peitossa

Sydänruusun tarina

   kohdussa, turvassa

Sydänruusun tarina

   villinä, vapaana

 

Sydänruusu odottaa,

rakastaa, palvoo omaansa, silmät kiinni

toivoo, ettei koskaan kadota,

onneaan, rakastaan

 

Sydänruusun tarina

   viaton, herkkä on,

   rakastaa

Sydänruusun tarina

   puhdas on

Sydänruusun tarina

   tänään sitä luen

   ja yhä enemmän

   - rakastan

 

 

 

Kevät ja kaipuu,

Nainenkin taipuu.

Katseessa ikävä,

Hetkessä mentävä.

 

Eilinen palasina,

Huominen kuka ties missä,

Itkuinen sydän,

Kiukkua täynnä,

Katkera malja,

Kerran jo juotu.

Mitään ei ilmoille tuotu.

 

Hetkessä nainen,

Hetkeksi taipuu,

Riisuu viittansa yltä,

Ei taida näyttää hymyltä,

Enää aamulla sielu,

Vankina taaskin.

 

Elisen lainat,

Huomisen huolet,

Kuka maksaisi puolet.

 

Nainen hetkeksi huokaa,

Valoa tuokaa,

Suokaa,

Se mulle,

Ahdistetulle.

 

Kiukussa mieli,

Ovenpielikin pilkkaa,

Kuka maksaa sun lainat,

Vaikka työtäsi painat.

 

Taakan sieluusi sait,

Mutta sait myös sä parhaat,

suuremmat suurta,

Elämän juurta,

Katseessa valo,

Löytyyhän talo,

Sielusi olla,

Ei vain kuutamolla,

Enää se riitä,

Ei hetkessä kiidä.

 

Koettu matka,

Koettu tuska,

Koettu tunne ja tunteiden palo.

Jää jäljelle jalo,

Puheiden palo,

Hetkehen haipuu,

Unehen taipuu.

Kuin tyttösen mieli,

Unessä kiitää,

Hetkessä nuortuu,

Kuormansa suortuu,

Selästä silloin,

Milloin ja illoin,

Matkaansa jatkuu,

 

Jo hymyhyn taipuu,

Mennyt vikainen kaipuu.

Viaton ei aivan,

Mut kestäen vaivan.

Hän huomisen huomaa,

Ei velkaa, ei lainaa,

Vain aurinko seurana, pilvet ja sade,

Ei enempää pyydä,

Ei tuulikaan hyydä.

Hän heittää jo katseen,

Laittaa toivonsa huomiseen ja

Huomisen lapseen.

On kaikki nyt hyvin tässä,

Iltahämärässä.

Kiitos on suuri,

Kiitos on pieni,

Kiitos on sana,

Ei tunteena vain jatkuvana.

Kiitos on elämä.

Kiitos on ystävyys.

Kiitos on rakkaus.

Ihminen tottuu yksinäisyyden viittaan,
kantaa taakkaa joka annettiin.
Väkisin yrittää kiskoa pois,
ei se lähde.
Ei se lähde.
Se voi vain sulaa,
kuin auringon hellä hipaisu,
sulattaa lumet kevään tullessa.
Ne taipuvat hellään hyväilyyn,
jatkavat viimein matkaansa.
Lumi on tehnyt työnsä,
viitta on suojannut,
nyt aurinko lämmittää.

 

On päiviä, hetkiä,

jolloin tuntee elämän suurena siunauksena,

oivalluksena,

ihmeenä,

välähdyksenä,

kauniimpana ja puhtaampana

kuin uskalsi koskaan toivoa.